Yritysrahoituksen puolella kuuluu koko ajan uutta, sillä se on ollut murroksessa jo useita vuosia. Uusimpia tuulia on jo vuosia puhaltanut netissä toimivien digitaalisten ja ketterien fintech-rahoitusyhtiöiden keskuudessa. Uusimmat uutiset kertovat innovatiivisista ja joustavista yhteistyökuvioista.
Lainapohjaita joukkorahoitusta kaiken kokoisille yrityksille tarjoava Fundu on aloittanut yhteistyön Nordea pankin kanssa. Ideana on järjestää Nordean asiakkaille joukkorahoitusmallilla yrityslainaa erilaisiin tilanteisiin, olipa kyse investoinneista, kasvusta tai mistä tahansa. Fundu on tehnyt yhteistyötä jo LähiTapiolan kanssa, joka myös omistaa osan Fundun liiketoiminnasta.
Fundu Oy:n toimitusjohtaja Lasse Vuolan mukaan perinteisten pankkien ja uusien ketterien FinTech-toimijoiden yhdistyminen on tämän päivän megatrendi. Suomi on tässä trendissä selvästi muita maita edellä. Vuola ei usko, että yksikään uusista rahoitusalan startupeista voisi korvata perinteistä pankkijärjestelmää. Sen sijaan ne voivat tuoda jotain ihan uutta ja toimivaa rahoitusalalle, ja tuovatkin. Pankkien ja uusien yritysten yhteistyöllä uusia mahdollisuuksia ja rahoitusmalleja saadaan yhä useamman yrityksen ulottuville.
Fundu ei ole kuin muutaman vuoden vanha yritys, mutta sen liiketoiminta kasvaa valtavaa vauhtia, "lähtee lentoon kuin raketti" Vuolan sanojen mukaan (Kauppalehti 15.4.2018). Tänä vuonna Fundun rahoituskapasiteetti on 50 miljoonaa euroa, ensi vuonna jo 150 miljoonaa euroa. Fundu ei siis itse rahoita yrityksiä, vaan tarjoaa digitaalisen markkina-alusta kotimaisille pk-yrityksille sekä suuremmmille yrityksille hakea joukkorahoitusta sekä sijoittajille merkitä näitä yrityslainoja. Tähän mennessä yrityslainojen toteutunut keskikorko on 9,7%.
Fundu ei ole vastaavassa liiketoiminnassaan yksin. Pk-yritysten joukkorahoituksia järjestelevät myös Vauraus Suomi Oy, Yrityslainat.fi nettisivuillaan, sekä Fellow Finance Oy. Pääasiassa näiden järjestelmät yrityslainat ovat vakuudettomia yritysluottoja, tosin Fellow Finance vaatii suurempiin luottoihin yrityksiltä vakuuksia. Nämä yritykset järjestelevät kaikenkokoisia luottoja, lähtien aina muutamasta tuhannesta eurosta miljoonien eurojen lainoihin.
Lue lisää: Fundu Oy
Lue lisää: Vauraus Suomi Oy
Lue lisää: Fellow Finance